Syksy tulee, muuttolinnut lähtevät

kollaasi

Ja niin lähtee Marttakin, asuttuaan kaksi ja puoli vuotta Harjun kulmalla. Kauas ei kylläkään ole matka, ihan lähelle itseasiassa. Asunto on isompi ja siellä on erillinen keittiö, mikä on ehdoton plussa. Asunnossa on myös kiva efektiseinä jostain 2000-luvun alusta. Ruokailutilaa nimittäin koristaa tummanpunainen tapetti. Ensi viikolla onkin luvassa kyseisen tapetin viimeiset päivät. Punainen tapetti ja viereisen seinän vaalea tapetti otetaan alas, kitataan kuopat ja maalataan nuo pari seinää näteiksi.

Maalivärit

Olen valinnut jo väriäkin ja lukenut maaleista. Peli käytäneen Harson ja Kaoliinin välillä. Kaisiitti on aika tymäkkä. Kuka muuten näitä maalien nimiä keksii? Nykyisen asuntoni maalasin Jääruusu-nimisellä valkoisella, joka taittuu ihan pikkiriikkisen vaalenapunaiseen. Sen sävyn huomaa kyllä ehkä vain Innon Marko.

Uuden asunnon maalaus tehdään luultavasti Tikkurilan Jokeri-yleismaalilla. Se kuivuu kosketuskuivaksi parissa tunnissa ja neljän tunnin jälkeen saa jo maalata toisen kerroksen. Tarkoitus olisi kokeilla maalata kakkoskerros niin, että maalitelan päälle laitetaan muovipussi, jolla maalaamalla saadaan aikaan vähän rosoisempaa pintaa. Tällainen kikkailu toimii kai parhaiten jos uskaltaa valita kaksi eri sävyä. Mutta Martta haluaa päästä vähällä vaivalla, niin kokeilemme, jos homma toimisi yhdellä sävyllä. Voihan sitä sitten myöhemmin tuunailla lisää.

Ai niin, ja voinen myös paljastaa syyn muutolle. Vinkki: se ei ole Harjukadun naapurit tai alueen uusi kävelykatuvillitys. Ei edes Piritorin Vaasanaukion uusi Citizen-teltta. Vastaus piileskelee kuvassa alla.

hampuharjat

Herkkis-terkuin, Martta

Yksi kommentti artikkeliin ”Syksy tulee, muuttolinnut lähtevät

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s