Lavasteet, eiku kalusteet –lavakalusteet!

Rahtilavat, nuo tavaratalon aamuvuoroista tutut puiset pökkylät tulevat kahdessa koossa: vähän isompana FIN-muodossa ja vähän pienempänä EUR-mallissa. Visionääristä sisustajaa lavat kuitenkin kutkuttavat muutenkin kuin rekassa. Yllä olevan pikkuruisen pöydän löysin Perobasta. Älkääkä luulkokaan, että Martta olisi sen kotiinsa ostanut, ehei. Aion jostakin vielä dyykata lavoja ja rakentaa omin käsin ihan omanlaiseni pöydän.

Ja sitten joku kaunis päivä vielä rakennan myös tällaisen sohvan. Ihana ja näppärä vaikka pihalle tai kuistille. Tämä idea oli päässäni pitkään, kunnes sohva tuli vastaan kaikessa rosoisuudessaan Helsingin yliopiston Tiedekulmassa Aleksanterinkadulla.  Samalla pääsevät käyttöön vanhat räsymatot. Älkää vaan heittäkö pois niitä mummojen käsinkutomia räsymattoja, niitä kun ei kukaan enää tee, mutta käyttöä niille löytyy kyllä.

Sisustusliike Perobassa räsymattoja oli myös myynnissä. Räsymatoista saa myös ommeltua isoja lattiatyynyjä, joita voi kesäpäivänä raahata vaikka rannalle.

Kesäpäivät mielessäin, Martta

Sunnuntaiset suklaakeksit tai suklaiset sunnuntaikeksit

Matka kohti täydellistä puoliraakaa keksiä jatkuu. Tämänkertainen kokeilu on askeleen lähempänä ratkaisua. Kuten Ameriikan ajoiltani muistelin, pannaan keksitaikina pakkaseen ennen kuin se paistetaan. Ehkä pakkasessa tapahtuu ihmeitä, tai ehkä pakastettuna paistettu taikina ei voi paistua täysin, tiedä häntä, mutta kokeilu tuotti jonkinlaista tulosta. Tosin virallinen koemaistaja oli sitä mieltä, että kekseistä tuli liian ilmavia. Kannattaa siis nuukailla ruokasoodan kanssa.

Aloitetaan leipominen näillä:

225g voita

4,7 dl jauhoja

1 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa (tai hitusen vähemmän)

0,5 dl sokeria

2,7 dl fariinisokeria

1 muna

1 munankeltuainen

2 rkl punaista maitoa

1,5 tl vaniljauutetta (itse käytin vanilliinisokeria jauhojen seassa)

340 g suklaata

Mitat on muutettu jenkkien käyttämista paunoista ja kupeista ja siksi kuulostavat tieteellisen tarkoilta. Martta kannustaa kuitenkin ylimalkaisuuteen niin leipomisessa kuin muussakin elämässä.

 Ensiksi sulatamme voin. Sekoittakaamme kuivat aineet voin sulaessa valitsemallanne tavalla (mikro, vesihaude, lämpenevä uuni ja kevätaurinko ovat vain joitakin vaihtoehtoja). Ja mikäli voi vieläkin sulaa, on meillä aikaa hakata veitsellä suklaalevy  tai pari pieneksi muruksi.

Sulanut voi yhdistetään sitten sokereihin (valkoinen ja fariinisokeri). Seos olisi hyvä hurauttaa jonkinlaisessa sähkövempaimessa, järeä talouskone on joidenkin suosikki. Samaan syssyyn menevät seuraavaksi maito ja munat ja vaniljauute (mikäli käytät vaniljasokeria sekoita se jauhoihin muiden kuivien aineiden kanssa).  Sitten talouskoneen tai vispilän yhä pyöriessä kaadetaan taikinan joukkoon kuivat aineet. Viimeiseksi käännellään mukaan suklaamurut.

Taikinan sitten ollessa valmista, otetaan esille aimo annos elmukelmua, eli talouskelmua. Asettele kelmu pöydälle ja kelmun päälle keksitaikina noin niin kuin suorakaiteen muotoon. Kääräise taikina rullalle ja laita pakastimeen. Taikina säilyy pakastimessa päiviä, jopa viikkoja, mutta antaisin sen levätä kylmässä ainakin yön yli ennen kuin keksejä aletaan paistamaan.

Oma taikinapötkyläni pääsi syväjäädytyksestä seuraavana päivänä. Kelmu pois ja veitsellä ronskeja paloja jäistä taikinaa pellille. Nuokin palat tuossa kuvassa ovat liian ohkaisia. Rohkeasti vaan  isompia lohkoja, eikä muodolla ole väliä, sillä uunissa keksit väistämättä sulavat ympyränmallisiksi. Ainakin sinne päin. Paista näitä alle 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Ja nyt silmä tarkkana, sillä keksit pitää saada ulos uunista löllöinä ja vaaleina. Omani otin hieman liian tummina ulos, vaikka löllöjä olivatkin. Keksit kypsyvät vielä pellillä sittenkin kun ne on otettu uunista, mutta koska metsästämme half-baked olomuotoa, eivät ne saa kypsyä liikaa. Tämä on ainaista nuorallatanssia, tiedän.

Omat keksini olivat (ja nyt tulee totuus) ihan ok. Olisivat saaneet olla raaempia. Sikäli siis hyviä uutisia, että kokeilut täydellisen puoliraa’an keksin löytämiseksi jatkuvat. Toinen totuus on, että ensimmäisen satsin jälkeen söin keksitaikinan suoraan pakkasesta. Pala palalta…

Pakkasen ovelta, Martta

Sokerisirkuksessa

Charly’s Bakerya vastaavaan väri-ilottelun ja puhtaan kakkukreisiyden yhdistelmään en ole ennen törmännyt. Jos ihmemaan Liisan hullu hatuntekijä perustaisi sokerileipomon (sokerihumalassa), se olisi Charly’s Bakery.

Sisällä leipomossa häärii kymmenien asiakkaiden lisäksi näitä kakkujen ja kuppikakkujen koristelijoita. Heidän ja asiakkaiden välissä on tiski, jonka takana kuuman pinkkeihin paitoihin pukeutuneet myyjät ojentavat sokeria anelevia ostajia kuin lastentarhan hoitajat räkänokkaisia lapsiaan. Kokemus on todella hämmentävä, ja yhden kakkupalasen ja kahvin saamiseen voi varata sen puoli tuntia.

Mutta suosiota leipomolla riittää. Kakkujen ohessa myydään leipomosta tehdyn tositv-sarjan kahta ensimmäistä tuotantokautta. Vaikka tarjolla on vain sekopäisen sokerisia leipomuksia sinänsä vailla makua, ja tunnelma muistuttaa hälinässään pörssisalin melskettä tai huutokauppaa, kannattaa paikka käydä katsastamassa. Charly’s Bakery sijaitsee Kapkaupungin District Sixissä.

Sunnuntaikeksit

Namnamnam, sunnuntaikeksit aamukahvin kanssa. Suklaata, voita ja sokeria mahaan, aurinko paistaa ja ikkunasta näkyy viipale sinistä taivasta. Edes tiskit ei kevään ensimmäisenä päivänä haittaa. Tänään se nimittäin on, pakko olla, kevään alkupäivä. Älkää huoliko, ohje tulee pikapuoliin. Siihen asti ihanaa sunnuntaita!

Toivottaa, Martta

Tavanomainen ilta

Tässä taannoin ilta alkoi tavanomaisella keskustelulla:

Mitä syödään? – Ihan mitä vaan, mulla ei oo niin nälkä.

No, mitä sä haluaisit syödä? –Ihan mitä vaan, tee mitä vaan, mä voin sit syödä siitä vähän.

(Jääkaapin ovi avataan ja pällistellään henkensä heittänyttä jäävuorisalaattia ja itsetuhoisuuteen heittäytynyttä porkkanapussia.)

Siis täällä ei oo mitään, ei yhtään mitään! –Okei, no, öö, pitää varmaan käydä kaupassa. (Molemmat päästävät päässään pienen huokauksen).

Pikakelaan eteenpäin, sillä ketään ei kiinnosta Martan aneeminen hipsuttelu S-marketin käytävillä, kaupassa, jonka hyllyillä ei ole mitään kello kuuden jälkeen, kun työstä palaavat bisnessihmiset ovat käyneet suorittamassa oman epätietoisen ostosreissunsa. Todella, haluaisin joskus nähdä ihmisen, joka kaupassa nakkelisi ruokatuotteet kärryyn yhtä tahdikkaasti kuin Teija Sopanen pilkkoo lantun. Tsäp, tsäp, tsäp, valmis! Ei sellaisia ole.

No niin, päästäksemme asiaan tein sitten illalla neliöpiiraat. Niissä on hieman pitsan tuntumaa ja piiraan olemusta, mutta eivät ole liian isoja tai pieniä iltapalaksi.

Ohita jääkaapin kellastunut salaatti ja riutuvat porkkanat, ja ota sen sijaan esille seuraavat aineet:

Kirsikkatomaatteja

Vuohenjuustoa

Puolikas pieni kesäkurpitsaa raastettuna

Yksi muna

Loraus maitoa

1-2 dl juustoraastetta

50 g voita

Puoli desiä jauhoja

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Piirakkapuuhat alkavat pehmeän voin, juustoraasteen ja jauhojen sekoittamisella käsin. Mukaan voi lorauttaa hieman vettä, jotta taikina notkistuu. Taikina levitetään sitten vuokaan tai Martan tapauksessa vuokiin.

Kaivoin nimittäin kaapista esille kaksi Iittalan Teema-sarjan neliönmuotoista vatia, mitoiltaan 16×16 senttiä. Aika usein unohtaa, että useimmat Iittalan ja Arabian (miksei muutkin) astiat voi lykätä uuniin, ne antavat kivan vaihtoehdon ainaiselle Ikean piirakkavuoalle. Paistoasteet kannattaa kuitenkin varmistaa valmistajien sivuilta, esimerkiksi näille Teema-vadeille 250 astetta on astian kipukynnys.

Jatkakaamme piirkan parissa: jätä vuohenjuusto ja kirsikkatomaatit vielä rauhaan, mutta sekoita kulhossa muut piirakan päälle tulevat aineet (raastettu kesäkurpitsa, muna, maito, vähän suolaa ja pippuria). Kaada seos vuokaan/vuokiin, ja lykkää piiraat uuniin. Kun piiraat ovat saaneet hieman väriä, ota ne pois uunista, lisää vuohenjuusto ja lohkotut kirsikkatomaatit ja anna kypsyä loppuun. Kokonaisaika uunissa on noin 20 minuuttia.

Ja, jos kaikki menee hyvin, on tuloksena jotakin tällaista! Tarkkaavainen lukija erottaa pöydällä vain yhden viinilasin. Toinen meni rikki hurjassa tiskausoperaatiossa vain hieman aiemmin. Tilanne on sittemin korjattu.

Raportoi, Martta

Vaivaa, vaivaa

Knead on englannin kieltä ja tarkoittaa suomeksi vaivata. Niinkuin taikinaa vaivataan. Vaivaamisen koko pointtihan on saada taikinaan sitkoa. Knead on myös neljän–viiden leipomo-kahvilan ketju Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Kneadissä vaivataan omat leivät ja leivonnaiset jokaikinen päivä. Periaatteena Kneadissä on palkata paikallista työvoimaa ja käyttää paikallisia raaka-aineita.

Ihastuttava tuttavuus tämä Knead. Pääsiäissunnuntaina Kloof Streetin Knead oli tupaten täynnä. Puristauduin sohvapaikalle kikkaratukkaisen taaperon ja teinitytön väliin ja tilasin hedelmäsalaatin ja kahvin.

Siinä sitä vierähtikin tunteroinen paikallista sunnuntailehteä lukiessa ja ihmisiä pällistellessä. Paikallinen tuttava, couchsurfingistä tuttu Philip kehaisi tässä taannoin, että ”We have this thing called hipsters”. Ja kyllä vaan onkin. Ihan samalla tavalla kuin Suomessakin, on täällä ruutupaitaa ja kasarivillatakkia. Hyvännäköisiä ihmisiä ovat. 2010-luvun trendinuorten lisäksi Kneadissä viihtyivät myös muut ihmiset. Esimerkiksi se oikealla puolellani istunut taapero, joka villiintyi vilkuttelustani niin, että heitteli pian yksittäispakatut sokerit pöydältä lattialle.

Tuolla vasemmassa laidassa näkyvät massiiviset uunit, joissa paistetaan mitä tahansa myslileivästä ruissämpylään ja pekaanipähkinämuffinssiin.

Mikä sitten tekee Kneadista niin viihtyisän? Osaksi ehkä matkailijaa hellivä kotoisa tunnelma. Puupinnat ehdottomasti, samoin konstailemattomuus ja hälinä. Mutta missään tapauksessa en haluaisi nähdä Kneadia Suomessa. Jotakin vastaavaa olisi hienoa saada kotimaahan, mutta suurin syy Kneadin lumoon on varmasti ketjun pienuus. Älä ikinä kasva isoksi!

Taaperon ja teinitytön välistä, Martta

Kevään kukkaidea Afrikasta

Mainio Martta on ollut hieman reissun päällä. Tarkemmin sanottuna viikon. Tarkemmin ottaen Afrikan mantereella ja Etelä-Afrikassa. Lähetän täältä pienen tervehdyksen, joka toivottavasti innoittaa ja inspiroi siinä määrin, että Suomeen kertyneet lumikasat unohtuvat edes hetkeksi.

Tämän nimittäin löysin majapaikkamme toiselta sisäpihalta. Tassuamme zeebrakuosissa ja sisällä pihakasvit. Martalla ei ole niin valtaisaa parveketta, jolle tuollainen kukkailottelu sopisi. Ehkä sen sijaan enemmän pihaa omistavat lukijamme voivat kaivaa esiin vanhat kylpyammeensa ja istuttaa kevätkukat niihin, eikö? Toisaalta, kylpyammeet taitavat olla hieman kortilla tätä nykyä. Mikäli ammetta ei löydy, voi kevätkukkien asetteluun saada vaihtelua muista vaihtoehtoisista kukkaruukuista. Vanhat teekupit, emaliastiat, posliinitpotat, kaikki käy!

Kuva lainattu Dear Darlingilta: http://hellodarlingxoxo.blogspot.com/2011/04/tea-cups.html

Martan kamera on täällä räpsinyt siihen tahtiin, että voitte odottaa kuvakavalkadia Kapkaupungin kahviloista ja muista ihanuuksista aivan piakkoin. Viimeksi tänään ruokakaupan herrasmies näpäytti sormille, ettei kaupassa ei saa kuvata! Eipä tiennyt mies, että meillä Suomessa ei ole sellaisia designsoijamaitotölkkejä kuin heillä, ja että hartaasti haluan löytöni jakaa maailmalle.

Toivottavasti kaikki menee hyvin Suomessa, täälläkin menee hienosti!

Martta