Sokerisirkuksessa

Charly’s Bakerya vastaavaan väri-ilottelun ja puhtaan kakkukreisiyden yhdistelmään en ole ennen törmännyt. Jos ihmemaan Liisan hullu hatuntekijä perustaisi sokerileipomon (sokerihumalassa), se olisi Charly’s Bakery.

Sisällä leipomossa häärii kymmenien asiakkaiden lisäksi näitä kakkujen ja kuppikakkujen koristelijoita. Heidän ja asiakkaiden välissä on tiski, jonka takana kuuman pinkkeihin paitoihin pukeutuneet myyjät ojentavat sokeria anelevia ostajia kuin lastentarhan hoitajat räkänokkaisia lapsiaan. Kokemus on todella hämmentävä, ja yhden kakkupalasen ja kahvin saamiseen voi varata sen puoli tuntia.

Mutta suosiota leipomolla riittää. Kakkujen ohessa myydään leipomosta tehdyn tositv-sarjan kahta ensimmäistä tuotantokautta. Vaikka tarjolla on vain sekopäisen sokerisia leipomuksia sinänsä vailla makua, ja tunnelma muistuttaa hälinässään pörssisalin melskettä tai huutokauppaa, kannattaa paikka käydä katsastamassa. Charly’s Bakery sijaitsee Kapkaupungin District Sixissä.

Vaivaa, vaivaa

Knead on englannin kieltä ja tarkoittaa suomeksi vaivata. Niinkuin taikinaa vaivataan. Vaivaamisen koko pointtihan on saada taikinaan sitkoa. Knead on myös neljän–viiden leipomo-kahvilan ketju Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Kneadissä vaivataan omat leivät ja leivonnaiset jokaikinen päivä. Periaatteena Kneadissä on palkata paikallista työvoimaa ja käyttää paikallisia raaka-aineita.

Ihastuttava tuttavuus tämä Knead. Pääsiäissunnuntaina Kloof Streetin Knead oli tupaten täynnä. Puristauduin sohvapaikalle kikkaratukkaisen taaperon ja teinitytön väliin ja tilasin hedelmäsalaatin ja kahvin.

Siinä sitä vierähtikin tunteroinen paikallista sunnuntailehteä lukiessa ja ihmisiä pällistellessä. Paikallinen tuttava, couchsurfingistä tuttu Philip kehaisi tässä taannoin, että ”We have this thing called hipsters”. Ja kyllä vaan onkin. Ihan samalla tavalla kuin Suomessakin, on täällä ruutupaitaa ja kasarivillatakkia. Hyvännäköisiä ihmisiä ovat. 2010-luvun trendinuorten lisäksi Kneadissä viihtyivät myös muut ihmiset. Esimerkiksi se oikealla puolellani istunut taapero, joka villiintyi vilkuttelustani niin, että heitteli pian yksittäispakatut sokerit pöydältä lattialle.

Tuolla vasemmassa laidassa näkyvät massiiviset uunit, joissa paistetaan mitä tahansa myslileivästä ruissämpylään ja pekaanipähkinämuffinssiin.

Mikä sitten tekee Kneadista niin viihtyisän? Osaksi ehkä matkailijaa hellivä kotoisa tunnelma. Puupinnat ehdottomasti, samoin konstailemattomuus ja hälinä. Mutta missään tapauksessa en haluaisi nähdä Kneadia Suomessa. Jotakin vastaavaa olisi hienoa saada kotimaahan, mutta suurin syy Kneadin lumoon on varmasti ketjun pienuus. Älä ikinä kasva isoksi!

Taaperon ja teinitytön välistä, Martta