Kiitos Varusteleka

IMG_9583

Viime viikonloppuna kohkasin Kierrätystehtaasta ja kävinkin siellä sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina olin yksin liikenteessä ja päätin ottaa kaiken ilon irti Kierrätystehtaan työpajoista. Varusteleka oli järkännyt oman työpajansa, jossa oli ilmaiseksi tarjolla ylijäämämateriaaleja intin houshuista takkeihin ja peittoihin ja ompelua varten ompelukoneita ja muita tykötarpeita. Kun aikaa oli, eikä kukaan ollut hengittämässä niskaan, niin ompelin sitten sisustustyynynpäällisiä vanhasta huovasta.

IMG_9577

Huovassa oli kivat punaiset raidat ja leikkasin kankaan niin, että raidat osuivat vähän tyynyliinan sivuun. Ohjeen muistelin päästäni ja se on sama, joka löytyy täältä. Valitsin kyllä helpoimman tien, sillä vastapäätäni istui selkeästi jotakin kunnianhimoisempaa ( ehkä linnanjuhlien mekkoa intin kurkkusalaattitakista) ompeleva leidi.

IMG_9586

Tein ihan sitten kaksi tyynyliinaa, joista kumpikin meni synttärilahjaksi samana iltana. Paketoin liinat vielä Kierrätystehtaan ilmaistorilta nappaamaani vanhaan tapettiin. Sääli, ettei nyt ollut äkkiseltään tarjota tyynyjä sinne tyynyliinojen sisään, mutta ehkäpä lahjansaajat keksivät sellaiset jostakin.

Lisää kierrätystehtaita tähän kaupunkiin! Toivoo, Martta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s