Kynttilöin kohti pinkkiä joulua

Martta haluaa nyt kertoa, että mikään, mikä kimaltaa ei voi olla kamalaa. Ei kerta kaikkiaan. Ja voi vinde näistä kynttilöistä voi olla innoissaan. Perjantaina nimittäin jouluaskarreltiin porukalla. Mahtava perjantai! Huvitti, kun tulin Espoosta yöbussissa sylissä glitterikynttilöitä ja decoupage-joulupalloja kassissa ja bussin perällä pohdittiin, mennäänkö Baarikärpäseen (lopulta baarista oli ilmeisesti jonkinlainen lappuäänestys). Martalle riitti askarteluillan glögit. Pikkujoulut on sitten erikseen. Mutta siis, yllä kuva aikaansaannoksistani. Ajattelin laittaa vähän ohjetta tuohon glitterikynttilään, sillä se on helppo, mutta näyttää hienolta.

Glitterikynttilöihin tarvitaan:

Kynttilöitä, valkoiset toimivat parhaiten

Liimaspraytä (hyvinvarustetuista kirjakaupoista ja askarteluliikkeistä)

glitteriä (vaikka Tiimarista)

Teippiä (maalarinteippiä tai tavallista läpinäkyvää)

Mahdollisesti kivanmuotoisia tarroja

Kenkälaatikko

Helppo vaihtoehto: Aseta kynttilä lepoasentoon kenkälaatikkoon, suihki liimaspraytä kynttilän ympäri ja sirottele reilusti glitteriä päälle. Glitteri tarttuu kynttilään liiman avulla ja ylimääräinen kimalle jää kenkälaatikkoon. Tarttumisen varmistamiseksi kynttilää pitää rullailla ja käännellä laatikossa. Näppärää ja siistiä!

Raidallinen vaihtoehto: Tee teipillä raitoja kynttilän ympäri ennen edellä kuvattua toimenpidettä. Muista taittaa teipin loppupää aina kaksinkerroin, että se on helppo repäistä irti. Suihkuta liima, sirottele glitteri ja anna kuivua hetki. Ota sitten teipit pois yksi, ja tadaa, raitakynttilä on valmis!

Kuviollinen vaihtoehto: Liimaa kynttilään tarroja, joissa on selkeä kuvio, vaikkapa piparkakku-ukko tai joulukuusi. Spreijaa liimalla, sirottele glitteriä ja anna kuivua. Irrota tarrat, ja kynttilässä pitäisi olla piparkakku-ukon tai joulukuusen kuvio glitterin ympäröimänä!

Tässä tuloksia. Taaempaan raitakynttilään liimailin vielä blingbling-addiktiossani muovijalokiviä. Niitä ei kannata hirveän ylös liimata, sillä kynttilän liekki saattaa tehdä muovista aika ikävän näköistä ja tuoksuista. Toisaalta ainakin meillä nämä pysyvät koristeina aika kauan, enkä ainakaan ennen joulua niitä sytytä palamaan.

Joulukreisinä, Martta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s