Neulottu tyynynpäällinen

En jaksanut enää odottaa Työväenopiston Virkaten jouluun -viikonloppua. Kädet syyhysivät. Kaivoin esiin yhdet kilkuttimet, eli puikot kokoa 3,5 ja aloin neuloa. Ihan suoraan neuloin, sillä en muista mitään muita tyylejä. Oli ajatus viltistä, joka koostuisi monista pienistä tilkuista. Loin 52 silmukkaa ja aloin hommiin. Tajusin, että tarvitsisin ihan hulluna niitä neliöitä, että saisin ihmisen peittävän torkkutäkin aikaiseksi. Ymmärsin, miksi ihmiset neulovat yleensä vain vauvanpeittoja. Neulovat, vaikka ei olisi vauvaa lähimaillakaan, koska vauvanpeitot ovat paljon pienempiä. Join teetä. Sain kuittailua eläköitymisestä, koska juon teeta ja neulon samalla kuin telkkari pauhaa.

52 silmukkaa eivät tahtoneet pysyä puikoilla. Se johtui siitä, että puikot ovat mumin eli äidinäitini antamat ja viimeksi, kun neuloin niillä olin yhdeksänvuotias. Sen ikäiset neulovat lyhyillä puikoilla. Menin ostamaan pidemmät puikot ja toisen langan. Pitää nimittäin olla raitoja. Opin blogista, että ne ovat in ja jos tekee raitoja, ei ole eläkeläinen vaikka neuloisikin tyynyliinanpäällistä. Menin Sokokselle, koska en tiennyt, mistä muualta puikkoja saa ja sokkarilta saa bonukset. Kiersin maksamaan toiselle puolelle tavarataloa, ettei minun tarvitsisi kohdata miesmyyjää, joka ei voi ymmärtää neulojia.

Tein uuden suunnitelman. Tekisin tyynyliinan. Se olisi koostuisi neljästä neliöstä. Ehkä kahdeksasta, mutta luultavasti neljästä, jotka tulevat katsojaan päin ja selkäpuolen teen jostain vanhasta lakanasta.

Tyynyliinan suunnitelma

Tämä valmistuu vielä, Martta

4 kommenttia artikkeliin ”Neulottu tyynynpäällinen

  1. Tiedän tunteen…minulla on jo kassillinen neulottuja neliöitä kaapissa odottamassa, että niistä saisi koottua torkkupeiton. Aika monta tyynynpäällistä niistä kyllä jo saisi🙂.

  2. Minna, Käspaikka on oivallinen! Katsoin sieltä videon, miten luodaan silmukat, kun en ”aivan” muistanut.
    Jonna, musta tuntuu, että tästäkin tulee pitkä projekti😀

  3. Paluuviite: Tällä viikolla | Mainio Martta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s