Tavanomainen ilta

Tässä taannoin ilta alkoi tavanomaisella keskustelulla:

Mitä syödään? – Ihan mitä vaan, mulla ei oo niin nälkä.

No, mitä sä haluaisit syödä? –Ihan mitä vaan, tee mitä vaan, mä voin sit syödä siitä vähän.

(Jääkaapin ovi avataan ja pällistellään henkensä heittänyttä jäävuorisalaattia ja itsetuhoisuuteen heittäytynyttä porkkanapussia.)

Siis täällä ei oo mitään, ei yhtään mitään! –Okei, no, öö, pitää varmaan käydä kaupassa. (Molemmat päästävät päässään pienen huokauksen).

Pikakelaan eteenpäin, sillä ketään ei kiinnosta Martan aneeminen hipsuttelu S-marketin käytävillä, kaupassa, jonka hyllyillä ei ole mitään kello kuuden jälkeen, kun työstä palaavat bisnessihmiset ovat käyneet suorittamassa oman epätietoisen ostosreissunsa. Todella, haluaisin joskus nähdä ihmisen, joka kaupassa nakkelisi ruokatuotteet kärryyn yhtä tahdikkaasti kuin Teija Sopanen pilkkoo lantun. Tsäp, tsäp, tsäp, valmis! Ei sellaisia ole.

No niin, päästäksemme asiaan tein sitten illalla neliöpiiraat. Niissä on hieman pitsan tuntumaa ja piiraan olemusta, mutta eivät ole liian isoja tai pieniä iltapalaksi.

Ohita jääkaapin kellastunut salaatti ja riutuvat porkkanat, ja ota sen sijaan esille seuraavat aineet:

Kirsikkatomaatteja

Vuohenjuustoa

Puolikas pieni kesäkurpitsaa raastettuna

Yksi muna

Loraus maitoa

1-2 dl juustoraastetta

50 g voita

Puoli desiä jauhoja

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Piirakkapuuhat alkavat pehmeän voin, juustoraasteen ja jauhojen sekoittamisella käsin. Mukaan voi lorauttaa hieman vettä, jotta taikina notkistuu. Taikina levitetään sitten vuokaan tai Martan tapauksessa vuokiin.

Kaivoin nimittäin kaapista esille kaksi Iittalan Teema-sarjan neliönmuotoista vatia, mitoiltaan 16×16 senttiä. Aika usein unohtaa, että useimmat Iittalan ja Arabian (miksei muutkin) astiat voi lykätä uuniin, ne antavat kivan vaihtoehdon ainaiselle Ikean piirakkavuoalle. Paistoasteet kannattaa kuitenkin varmistaa valmistajien sivuilta, esimerkiksi näille Teema-vadeille 250 astetta on astian kipukynnys.

Jatkakaamme piirkan parissa: jätä vuohenjuusto ja kirsikkatomaatit vielä rauhaan, mutta sekoita kulhossa muut piirakan päälle tulevat aineet (raastettu kesäkurpitsa, muna, maito, vähän suolaa ja pippuria). Kaada seos vuokaan/vuokiin, ja lykkää piiraat uuniin. Kun piiraat ovat saaneet hieman väriä, ota ne pois uunista, lisää vuohenjuusto ja lohkotut kirsikkatomaatit ja anna kypsyä loppuun. Kokonaisaika uunissa on noin 20 minuuttia.

Ja, jos kaikki menee hyvin, on tuloksena jotakin tällaista! Tarkkaavainen lukija erottaa pöydällä vain yhden viinilasin. Toinen meni rikki hurjassa tiskausoperaatiossa vain hieman aiemmin. Tilanne on sittemin korjattu.

Raportoi, Martta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s