Kevään kukkaidea Afrikasta

Mainio Martta on ollut hieman reissun päällä. Tarkemmin sanottuna viikon. Tarkemmin ottaen Afrikan mantereella ja Etelä-Afrikassa. Lähetän täältä pienen tervehdyksen, joka toivottavasti innoittaa ja inspiroi siinä määrin, että Suomeen kertyneet lumikasat unohtuvat edes hetkeksi.

Tämän nimittäin löysin majapaikkamme toiselta sisäpihalta. Tassuamme zeebrakuosissa ja sisällä pihakasvit. Martalla ei ole niin valtaisaa parveketta, jolle tuollainen kukkailottelu sopisi. Ehkä sen sijaan enemmän pihaa omistavat lukijamme voivat kaivaa esiin vanhat kylpyammeensa ja istuttaa kevätkukat niihin, eikö? Toisaalta, kylpyammeet taitavat olla hieman kortilla tätä nykyä. Mikäli ammetta ei löydy, voi kevätkukkien asetteluun saada vaihtelua muista vaihtoehtoisista kukkaruukuista. Vanhat teekupit, emaliastiat, posliinitpotat, kaikki käy!

Martan kamera on täällä räpsinyt siihen tahtiin, että voitte odottaa kuvakavalkadia Kapkaupungin kahviloista ja muista ihanuuksista aivan piakkoin. Viimeksi tänään ruokakaupan herrasmies näpäytti sormille, ettei kaupassa ei saa kuvata! Eipä tiennyt mies, että meillä Suomessa ei ole sellaisia designsoijamaitotölkkejä kuin heillä, ja että hartaasti haluan löytöni jakaa maailmalle.

Toivottavasti kaikki menee hyvin Suomessa, täälläkin menee hienosti!

Martta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s